

Tähän viikkoon on mahtunut kaikkea kivaa kesäistä. Alkuviikosta lastattiin auto täyteen eri-ikäisiä tyttöjä ja käytiin Kuopiossa. Tunnustan, Ikeassa. Sieltä jäätiin yökylään kavereille. Sopikin hyvin, sillä tiistai oli tasaisen sateen päivä, niin olipa ainakin hyvää seuraa.
Eilen juhlistettiin aurinkoista perhepäivää (7 years together) minigolfilla ja suklaakakulla. Ja meillä tytöillä on kesähiukset viimein! Tasattiin latvoja, mutta kummasti piristää ilmettä. Tällä kertaa mukava kampaajatäti halusi tehdä meille letit. Oppisinpa itsekin. Jospa se olisi yksi tämän kesän tavoitteista.
Nautiskellaan kesästä!





Minulla oli yhteen aikaa tapana tehdä tyttöteinille aina tuollainen letti. Se oli tosi hyvä kampaus, pysyi kiinni vauhdikkaammassakin menossa :-) Nykyisin en enää niin paljon pääse vaikuttamaan hänen hiusmuotiinsa, mutta voisinhan ehdottaa taas vanhaa kesälettiä?
VastaaPoistaAi että on muuten hyvännäköistä kakkua!
K:lle etenkin haluaisin oppia tekemään letin, joka pitäisi otsiksetkin poissa silmiltä. On meinaan kans vähän vauhdikas käänteissään, hiuslenkit sinkoilee millon minnekin ja tukka hulmuten juoksentelee.
PoistaJa itsestäkin kiva, kun ei ole hiukset iänikuisella PONNARILLA :)
Onko Kuopioon tullut IKEA?
VastaaPoistaKivaa!
Kyllä! Kivaa sanon miekin.
PoistaHih, ollaan tänään samiksia, lasten sanoin. Juuri paistoin suklaakakkua, keräsin iiriksiä ja syreeniä kahvipöydälle ja kieputtelin tukan kiharahaaveissa letille. Iloa sinne!
VastaaPoistaMe blondit :)
PoistaOn kyllä nätit letit! Mä osaan tehdä jopa itselleni tavallisen ranskiksen, mutta tuommoista kun sulla tuossa en oikein kunnolla saa tehtyä edes toisen tukkaan. Siis tuosta "sileästä" osasta ei tahdo millään tulla sileää, v a r s i n k a a n kun itselle yritän tuommoista vääntää.. Mut voishan se olla yks kesätavoite, oppia tekemään tuommoinen. :)
VastaaPoistaluultavasti K:lle voisin jonkunlaisen letin oppia tekemään, mutta omaan päähän tuntuu vaikealle. tosin k ei ehkä malta istua niin kauaa, kun harjoittelu vaatisi....
PoistaKauniit kesäletit!
VastaaPoistaPerusranskalaisen osaan vääntää, tuollaisen kohoversion haluisin oppia. Veljen vaimo sitä mulle yritti neuvoa, vaan ei jostainsyystä mennyt minulle ymmärrykseen asti.
Sireeniaika on parhautta, kaunista ja huumaavan tuksuvaa.
kyllä tuo kampaajatätikin vinkkejä antoi. yleensä hiukset aina olleet niin liukkaat, että pitää jotain tököttiä ensin laittaa...
PoistaVähänkö olen iloinen, että oma sireenipuska päätti kukkia eka kertaa.on ollut tuossa varmaan sen 4v jo. jipiii! kasvais vaan äkkiä ViElÄ isommaksi!
Oi miten ihania kuvia! Kesäinen tunnelma!
VastaaPoistaAlat vaan vääntää lettiä niin kyllä kohta syntyvät kaikenlaiset versiot. Minä olen pienenä leikkinyt serkkuni kanssa kampaajaa niin paljon, että letit syntyvät joka suuntaan... =)
Mukavaa kesää!
pakko alkaa harjottelmaan, ettei aina tartteis ponnarilla pitää hiuksia. miulta jostains syystä jääneet ranskalaiset letit opettelematta. nukeiltakin lähinnä keskityin parturoimaan hiuksia lyhyemmäksi :)
PoistaKaikki "vaihtoehdot" ihania!!!!
VastaaPoista