keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Tilanne takapihalla


Seuraa jorinaa kasveista ja tilanteesta takapihalla tässä vaiheessa kesää.

Kasvimaan ympäristössä on rehevää, paitsi köynnökset kasvavat hitaasti, niidenhän olisi pitänyt peittää jo koko portti ja kukkia valtavasti. Raparperit ovat saaneet mummilta siirtotuomion syksylle, sillä vievät voimaa sekä varjostavat kasvimaasta. Tosin paikka, jonne ne voisi siirtää on suuri kysymysmerkki eli saattavat olla tuossa vielä keväälläkin. Kasvimaan takana tuoksuvatukka ja kultapallo, jotka peittävät kompostia, kasvavat tomerasti ja yrittävät puskea kasvimaalle. Tästä johtuen laitoin avomaankurkun, kesäkurpitsan ja kurpitsan kasvusäkkeihin, koska viime vuonna kasvoivat kitumalla. Ensi keväänä saattaisi siis olla kasvimaan laajennus esissä, että kaikille riittäisi tilaa. 

Pation sammalleimu lopettelee kukintaansa, kun taas terassin kupeessa olevissa ruusuangervoissa on nuppuja. Yrttilaatikossa on hentoja taimia hirveästi. Joku innostui kylvämään pikkulaatikkoon usealle metrille tarkoitetut siemenet. Sama homma kasvimaallakin. Pajukoreissa on kasvamassa kukkia. Jännityksellä odotan, ehtivätkö kukkimaan. Tähtäämme K:n synttäreille, mutta onnistuuko ajoitus. 

Kuistille laitoin sisältä toisen sermin erottamaan "kesäkeittiötä" ja "kesäpesää" sekä antamaan suojaa saunasta vilvoittelijoille. Ja todella Vilpoisaa oli tänäkin iltana. Ihan sais miun puolesta NYT tulla ne helteet. 

Päätän pihakatsauksen tähän. 


14 kommenttia:

  1. Hyvänenaikaminkäkokoisiaraparpereja!

    Mä kaivan toppahousut päälleni ihan just.

    VastaaPoista
  2. Samaa katsoin minäkin että onks noi edes rapskuja,joku jättilajike vissiin:)Mukavan vehreä pihamaa teillä,kelpais tuolla antaa helteen helliä,no ehkä sitten heinäkuussa:)

    VastaaPoista
  3. Eve&Kirsi: raparpereillä ON jättiläisgeenit. noista on jo suurimmat lehdet revitty pois. vähän harmi, että tulee niin vähän käytettyä, kun on mistä ottaisi.

    VastaaPoista
  4. Just tulin ulkonta ja meinasin jäääätyä. Kaikki kasvukin tapahtuu niin hitaasti, ainakin siltä tuntuu. Olen ommellut aurinkoa odotellessa ja sain ystävältä pari hyvää kirjaa. Ehkä niillä hellin itseäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nyt on saanut patsastella auringossa ennen ensi viikon sateita. Harvinaista herkkua tää helle.

      Poista
  5. Ihanat kesäfiilikset. Sulla taitaa olla sama tilanne kun täälläkin, että aina on jotain mitä muka pitäisi tehdä ja siirtää :) Ukko väittää että meillä on kaikki kasvit kiertäneet monta kertaa pihan ympäri ;). Nautitaan kesästä ja lomasta ja siirrellään kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisen mieli kun muuttuu noissa kukkapenkkijutuissakin... Meillä on ollut pihan perällä semmonen "väliaikainen" kukkapenkki, kun en ole hahmottanut sitä "oikeaa". Mutta nyt on suunnitelmat hiukka selvinneet. Tosin takapihalle haluaisin kans istutuksia, että homma jatkuu ensi vuonna taas :) mut kivaahan tää on!

      Poista
  6. Mukava fiilis sun puutarhassa ja terassipaikka on niin kutsuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Terassista tuli kyllä sängyn myötä paljon viihtyisämpi paikka kuin ennen. Olisi vaan kelejä nautiskella :)

      Poista
  7. Ihana piha, mustasilmäsusanna niin kauniisti kukkii. Minustakin tuntuu että tänä kesänä ei mikään ei kasva eikä kukoista. Ihana tuo päiväunipesä tuolla kuistilla, sinne olisi ihana käpertyä hyvän kirjan kanssa sääskiä pakoon. Ihanaa kesäpäivää. Täällä paistaa aurinko, toivottavasti sielläkin. Lueskelin eilen illalla blogiasi pitkälle emnneisyyteen ja ihastelin käsitöitäsi ja värikästä elämää. Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piupau! Mukava, kun jätiti viestin :) Joka kevät aina haaveilen semmosesta kukkamerestä, mutta tais taas jäädä haaveeksi. Kun eivät kasva, niin eivät. Puutarhaltakaan ei ihan mielettömästi raaski kukkia ostella, vaikka ihania ovat.

      Poista
  8. Todella kaunis ja tunnelmallinen takapiha. Vai pitäisiko sanoa puutarha :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa vasta puutarhan alku olla. Kaihoten aina katselen vanhojen talojen pihoja. Isoja omppupuita ja kukkasia. Saispa joskus semmosen :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...