I on pyörinyt rokissa, K viilettelee pihalla ja mie olen pitänyt tukikohtaa pystyssä. Pakastin mansikoita ja söin reilusti... Kun muutakaan ei ollut, sain ompeluvaihteen päälle ja surautin huput olohuoneen sohville. Työ, joka ei ole inspiroinut. Eikä hirveesti olisi huvittanut nytkään, mutta K:n synttärit lähestyy uhkaavasti ja ennen sitä sohvat tarvitsevat ensiapua.
Syy huputukseen on kaksi megareikää isommassa nahkasohvassa. Ja uusia ei tähän hätään ole vara hankkia. Toivon, että huput pysyisi päällä hiukka paremmin kuin pelkkä kangas, jota olen reikien peittona pitänyt. Mietiskelin, että laitan teippitarranauhaa sohvaan ja ompelen kankaaseen tarrat, jos istuessa lähtee tämäkin liikenteeseen. Katsotaan mitä käytössä tapahtuu. Kankaana siis Elloksen 3istuttavaan sohvaan tarkoitettu sohvanpäällyskangas.
Istuinosaa suojaamassa on pikkusohvassa vanha kirpparilta löytynyt verhokappa ja pidemmässä pussilakana. Ruskea ei ole lemppareitani, mutta näistä kuoseista tykkään ja pirteämmät kankaat ovat hakusessa.
Nyt toivottelen rentoa sunnuntai-iltaa siulle&miulle!




Taitava olet ja viitseliäs,aatteles mä olen koulutukseltani verhoilija enkä saa aikaiseksi meidän sohvaan irtopäällistä ommella:)
VastaaPoistaTosin olen mä sen verhoillut jo kolme kertaa ja oikeestaan tekis mieli verhoilla taas,täällä ei vaan päästä yksimielisyyteen väristä,mies ja tyttö on tumman kannalla ja itse haluaisin vaaleamman,saas nähdä miten käy;)
Suloset on suojakankaatkin,ylempi näyttää kamalan tutulta,oiskohan meillä joskus ollut jotain tuosta kankaasta...
Rentoa sunnuntai-iltaa sinnekin!
Sulla on täällä taas kaikkea kivaa "uutta". Oikein mukavaa ja rentoa kesän loppua sinulle ja perheellesi :O)
VastaaPoistaTosi siistin näköiset ovat sohvat uusissa hupuissaan!
VastaaPoistaKiva ja erittäin tärkeä huputus :)
VastaaPoistaIhastuttava huputus!
VastaaPoistaVoi kun kivat, mulla ei äly ja hermo riitä noihin huputuksiin(kaan)!
VastaaPoistaKauniit ja raikkaat tuli noista huputtamalla! Täällä on sama ongelma sohvien kanssa, alkaa olla jo aikansa eläneet, mutta varaa ei olisi viellä uusiinkaan. Pitäisiköhän harkita tota huputtamista ?
VastaaPoista