K sai mummilta vanhan puhelimen leikkeihin. Konttoristille tulee puheluita tiuhaan ja paljon pitää muutenkin "soitella", kun saa näpytellä numeroita.
Vaan tuulekos siulle muistoja mieleen lankapuhelimista?! Itse olen aina ollut huono soittelemaan. Saattoi saada alkunsa siitä, että aikoinaan meillä oli lankapuhelin olohuoneessa. Semmonen versio, jossa piti pyöritellä numerot. Siitä piti kaikkien kuullen hoitaa puhelut. Enkä tykännyt yhtään. Kukahan teini tykkäis?!
Opiskeluaikojen alussa soluasunnossa oli yhteinen lankapuhelin ja mahdottoman pitkä jatkojohto sekä vihko mihin merkkailtiin ajat ja kauko-/lähipuhelut. Siitä sitten aina laskeskeltiin, kun puhelinlasku tuli - huh. Pari vuotta taisi mennä noin ja viimein jokainen meistä hankki kännykät. Omani oli melkoinen mötikkä. Ja aika monta kesätyömarkkaa siihen upposi... Mutta tavoitettavuus helpottui.
Nykyään kännykkä kulkee aina mukana. Tulee melkein orpo olo, jos se unohtuu kotiin. Miten ihminen, joka ei pidä puhelimesta, on tullut niin riippuvaiseksi siitä?! Parhaillaan käynnissä on puhelinneuvottelut K:n kanssa. K:lla on ollut I:n vanha puhelin. Lähinnä koulumatkoja varten ja iltapäivisin reviirin laajennuttua tuntuu hyvältä välillä tarkistaa tytön sijainti. Hieman ovat ajat muuttuneet miun lapsuudesta...
olen miettinyt, että meidän lapset ei ikinä tule ymmärtämään sanontaa "lyödä luuri korvaan".
VastaaPoistakieltämättä hankalampi homma tehdä sama kännykällä :)
PoistaNauratti kerran kirpparilla kun myynnissä oli lankapuhelin ja meidän tyttö kysyi että mikä tää on,no minä tietysti kerroin että puhelinhan se johon tyttö tuumasi että miten tällä muka pystyy lähettämään tekstiviestejä:)Aika vaikeeta tosiaan joo;)
VastaaPoistaNiin ne ajat muuttuu joo,itse rymysi penskana tuntitolkulla pihalla ilman että äiti tiesi missä viiletetään,nyt jos tyttö ei vastaa heti puhelimeen kun yrittää soittaa niin heti tulee mieleen vaikka mitä...Ja jos itse lähtee vahingossa liikenteeseen ilman puhelinta niin tunne on vähän sama kuin olis alasti lähtenyt,ihan hullua miten tommoseen vempaimeen niin tottuu:)
kännykkä luo kyllä turvallisuudentuntua, just kun voi tarkistaa missä toinen on jne. mutta sit taas on tosiaan aina tavoitettavissa ja jos suljet kännykän niin sitäkin ihmetellään, että missä olit kun ei saanut yhteyttä.
PoistaMulla oli ekassa omassa asunnossa oma lankapuhelin (olen siis aika vanha). Ja kun puhelimessa puhui, oli pakko aina piirrellä samalla jotakin päättömiä kuvioita. Puhelinluettelon kansikin oli tarkkaan väritelty ympäriinsä. Hassua. Toinen juttu jota meidän lapset ei tajua on se puhelimeen vastaaminen, kun ennen vastattiin että "Maija Meikäläinen puhelimessa", tai "Meikäläisellä Maija puhelimessa". Nykyää sanotaan vaan että moi, kun kumpikin osapuoli tietää kuka toisessa päässä on...
VastaaPoistasama täällä, puhelimessa ollessa pitää piirrellä - edelleenkin. tosin kännykän kanssa tulee käveltyä edes takaisin. K kävelemään opittuaan matki perässä, käsi korvalla höpötteli ja käveli edes takaisin :)
PoistaMulla ihan sama kuin Lydellä, en vieläkään oo tottunut oikein siihen, että sanotaan vaan moi tai hei, tms. Meillä kotona äiti ja isä olivat tarkkoja, että puhelimeen vastattiin aina koko nimellä :) Puhelut on nykyään tuttavallis-sävyisempiä kuin ennen kun koskaan ei tiennyt kuka mahtaa soittaja olla... Ja muistatteko miten ennen muisti aina kaikkien ystävien ja sukulaisten numerot ulkoa? Ainakin ne, joille useammin soiteltiin. Oi niitä aikoja :)
VastaaPoistatuo on totta, useasti tulee itsekin vastattua moikkaamalla, kun näkee kuka soittaa. K:lle olen yrittäny toitottaa että muistais esitellä itsensä kun soittaa - vähän huonolla menestyksellä. mutta eipä tuo vielä hirveästi soittelekkaan.
PoistaJa numeromuisti on ihan olematon nykyään. ennnen tosiaan muisti monien puhelinnumerot. muisti laiskistunut kovasti.
Ihania tunteita ja muistoja herättävä postaus!
VastaaPoistaSamoilla "linjoilla" edellisten kanssa :) Veivattavissa puhelimissa ärsytti jos numerossa oli paljon nollia, kun kesti niin kauan. Ja ukkosen kanssa oli päästävä juttelemaan, ihan hullua! Teininä piti aina olla eteisen oven takana, johto siinä oven välissä, ettei kaikki kuulisi.
Ensimäisissä omissa asunnoisa ei ollut puhelinta, niin piti lähettää kaverille maanantaina kortti, että tulen perjantaina klo silloin ja silloin käymään, ole kotona. Nykyään kun voi hoitaa lähes kaikki jutut puhelimella. Miten ihmeessä sitä oikein pärjättiin? ;)
enää ei tosiaan tule kirjeitä tai kortteja läheteltyä, kun tekstarit ja sähköpostit. opiskeluaikojen alussa kirjottelin vielä pitkiä kirjeitä kavereiden kanssa. nyt en edes muista millon olisin kirjeen kirjoittanut.
PoistaMinä jäin ihailemaan tuota tapettia ja pinnatuolia ja meinasi puhelin mennä ihan ohi ;)
VastaaPoistaMinulle vanhat puhelimet tuovat ihania muistoja, meillä oli lapsena kavereiden numerot puhelimen vieressä kirjoitettuna. Oli jännää soittaa kaverille kun sieltä vastasi välillä niiden isä tai veli ja piti pyytää kaveria puhelimeen.
Nykyään on nuo ajat vähän erilaiset :)
tuo olikin kans, että piti pyytää puhelimeen. nykyään kun suoraan soittaa sen kännykkään kenen kanssa haluaa puhua. harvemmin siihen kukaan muu vastaa.
PoistaNuo puhelinmuistot on kyllä mainioita. minäkin muistan sen soluasunnon yhteisen puhelimen. eilen tyttäreni muistuttivat miun sanoneen, etten KOSKAAN hanki kännykkää ja että kännykät on ohimenevä juttu... Hmmm... noloa...
VastaaPoistaniinpä:) kyllä ovat taineet tulla jäädäkseen. kännyköiden myötä on muuten puhelinkioskit hävinneet. ennen niitäkin oli siellä täällä, vaan ei ole enää. en edes tiedä mistä kotikaupungissa voisin kaupungilla ollessa soittaa, jos kännykkää ei olisi.
PoistaKotona asuessani vein puhelimen aina huoneeseeni, johto vaan jäi oven rakoon, ja puhuin puheluni siellä. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä sain lahjaksi oman lankapuhelimen! Isä teki puhelimen pistokkseen jaon ja minun huoneeseen vedettiin myös puhelimen johtoa, jotta saatoin puhelintani käyttää. Hyvä niin, sillä muuten olisi koko puhelin jäänyt käyttämättä. Kotoa pois muuttaessa nimittäin ostin jo kännykän, eikä paluuta lankapuhelimiin ole näkynyt.
VastaaPoistaHiukan kaipaan lankapuhelimen sallimaa vapautta. Sun ei tarvinnut aina olla kotona ja vastaamassa puhelimeen. Nykyisin tuntuu siltä, että jos et vastaa, niin saat heti m****n leiman...
tuo on totta, että aina pitäisi olla "saatavilla" ja jos ei vastaa, niin ihmetellään tai jätetään vastaajaan viestiä&soittopyyntöä. vaikka se luo turvallisuudentunnetta kun tärkeät ihmiset ovat helpommin tavoitettavissa niin kyllä välillä olis kiva olla vapaalla.
PoistaIhana postaus!:) Meilläkin oli sellainen pyöriteltävä versio. Ja kesäaikaan vedettiin sitten se perheen kakkospuhelin (joka oli vieläkin vanhempaa mallia) piiiiitkällä johdolla terassille, että ulkona ollessa kuuli jos puhelin soi. Se oli sitä aikaa kun vielä muisti ulkoa ihmisten numeroita.
VastaaPoistaJa myöhemmällä iällä sain omaan kämppään veljen Amerikasta hankkiman lankapuhelimen, jossa oli vastaajakasetti. Voi että oli polleaa aina kämpille tultaessa painaa sitä viestinappulaa ja kuunnella kavereiden jättämät viestit, ihan kuin elokuvissa! Iik!:D